Huh, ei ole enää niin huono olo. Pelkäsin edeltä entiseni tapaamista ja erityisesti sitä, minkälaisen olon se minulle aiheuttaisi. Onneksi pelkoni oli turha, edes jäljet hänen kaulallaan eivät tuoneet viimeviikkoista tunnemyräkkää takaisin. Oli oikeastaan ihan hyvä tavata, koska se todella jotenkin vapautti.

Nyt taytyy sitten suunnata katsetta eteenpäin ja odottaa, että jotain tulee näkyviin. En pysty suhtautumaan tämän hetkiseen suhteeseeni mitenkään vakavasti. Tunnetasolla sitä ei ole minulle edes olemassa. En yritä salailla sitä. Käsittääkseni myös toinen osapuoli ymmärtää sen. Toivottavasti, koska en haluaisi loukata häntä tällä asialla.

Kamalaa sähellystä taas tämä "rakkaus"elämä... Kun minä tästä pääsen, nii katson kyllä, ettei tule enää toistumaan tämmönen. Pidän järjestyksestä ja selkeydestä.