Olen kovin pettynyt itseeni. En saa mitään aikaiseksi. Nytkin vinopino tehtäviä tekemättä. Mutta ne ovat arkipäivää. Mutta mitenkääs kun jää jotain sellaista tekemättä, mikä puristaa rinnassa eikä siltä saa rauhaa? Kai se menee niin, että se puristus lakkaa sitten, kun antaa itsellle luvan laiskotella ja jättää tekemättä. Mutta. Myöhemmin, kun tekemättä jäänyt asia on jo alkanut unohtua, se pomppaakin kirkkaana ja selkeänä ajatuksena mieleen ilman tunnelatausta. Miten sitten täytyy toimia? Rationaalisesti? Mitäs se on?

Kävi vain niin, että mietiskelin niitä näitä, kun mieleeni pompahti ajatus tauosta. Tauosta seurustelussa. Ajatuksen mukana tulivat valmiit perustelutkin. Kummallinen, valmis ajatus tuli mieleeni kuin valmiina. Se vaati tarkastelua. Lopulta huomasin, että valmiit perustelut olivat jotain aivan muuta kuin todelliselta tuntuvat syyt. Aluksi ajattelin, että toinen osapuoli saa miettiä haluaako olla juuri minun kanssani ja kyseenalaistaisi valintansa. Ja itse saisin tauon, jonka aikana voisin miettiä, haluanko itse seurustella. Mutta mutta, sitten huomasin, että tämähän olisi loistava tilasiuus hoitaa eräs vanha kynimättä jäänyt kana erään entiseni kanssa. Pääsisin riippakivestä, joka häiritsee nykyistä suhdettani.

Kuinka keinotekoista. Tauko? Ehei. Ei taida onnistua. Jos haluan tauon, jonka aikana voin toteuttaa omia suunnitelmiani, täytyy nykyinen suhde raivata hetkeksi kokonaan pois tieltä. Rankkaa. Ja kuka tietää mitä siitä sitten seuraisi.

Olen kovin pettynyt itsseeni. Sen lisäksi, etten saa mitään aikaiseksi, teen aina kuten muut haluavat. Tai en aina. Enkä niin kuin muut haluavat. Vaan niin kuin kuvittelen, että muut haluasivat toimivan. Balanssi ja harmonia. Niiden vuoksi sitten tingitään vähän sieltä sun täältä omasta hyvinvoinnista ja oikeuksista.