Olen oranvanpyöräni punaisen nauhan kohdalla, joka kertoo, mistä lähdin. Voisin nyt selventää, mistä olen lähtenyt liikkeelle. Kaiken takakna on se, että tapan tai muuten tukahdutan tunteeni, joita en osaa käsitellä. Tämä voi jotenkin liittyä siihen, että kun pienennä päiväkoti-ikäisenä muksuna ihastuin silmittömästi erääseen poikaan, kiusasivat vanhempani minua siitä. Se oli traumaattista. Kun sitten kehtasin myöntää rippikouluikäisenä, että menen tapaamaan erästä poikaa, vanhempani kielsivät. He käyttivät mitä typerämpiä tekosyitä 'suojellakseen' minua. Tämä hieman loukkasi minua, mutta loppujenlopuksi ymmärsin heidän huolensa. Olen todennut, etten pysty välittämään tai ihasttumaan tai rakastumaan keneenkään. Minusta tuntuu, että se on levinnyt jopa sellaiseen asiaan kuin musiikki. Ennen menin sekaisin jostain musiikista, nykyään mistään ei enään tule sellaista tunnetta. Noh, palatkaamme lemmenasioihin: jätin viimeisimmän eksäni juuri tunteettomuuden takia, ja myös sen takia, että se ihminen ansaitsee jonkun sellaisen, joka oikeasti rakastaa häntä. No, otin kuitenkin kokeiluun, jostain käsittämättömästä syystä, uuden suhteen! Hienoa, hyvä minä.

Tämä nykyinen kokeilu oli poissa kaksi viikkoa. olin ajatellut jättää hänet tunteiden puuttumisen takia ennen hänen lähtöään, muttne halunnut pilata hänen matkaansa, joten ajattelin, että teen sen vasta, kun hän tulee takaisin. Nyt, kun hän saapui takaisin pikkukaupunkiimme, mutta minusta oli oikein mukava viettää aikaa hänen kanssaan. Olisi ehkä pitänyt hankkiutua oikeen läheisiin kontakteihin, mutta vietimme vain kivan päivän hyvässä säässä. Ei minun tee mieli jättää häntä. Ei nyt. VAIKKA. Vaikka! Vaikka minun  tekisi välillä mieli huutaa, että rakastan eksääni. En voi ymmärtää itseäni. Eksäni on oikeastaan kamala ihminen. Ei se hänen oma syynsä ole, vaan hänen vanhempiensa, jotka vannovat fyysisten rangasitusten nimeen. Meillä ei ole edes mitään yhteistä. Ei mitään puhumista. Kun seurustelimme, aloin luonteeni vastaisesti melkein vihata häntä. Halusin erota, mutta hän ei kuunnellut. En halunnut särkeä häntä, muttä revin joitain haavoja silti auki.

Eli, siinä oli pohjustus, nyt olen siis alussa. Tukahdutan tunteeni kuolevan vimmalla. En voi Hyväksyä, että aivoni syöttävät minulle virheellistä informaatiota, että olisin muka rakastunut siihen iljetykseen. Muutenkin masentuisin sitten lähes heti. Aivan varmasti. Historia toistaisi itseään.

Ruoja, tiedän kuinka epäterveellistä tämä on minulle. Minusta tulee entistä lukkiutuneempi ja ahdistuneenmpi.