Huoneeni on sotkuinen, kamalan likainen, enkä voi mitään sille, että siitä tulee minulle väistämättömästi mieleen ihmissuhteeni. Ja erityisesti suhteeni eräisiin miespuolisiin henkilöihin. Kuvittelin, että voisin rauhallisin mielin jatkaa elämääni, että kahden kuukauden mittainen asioiden järjestely päässä olisi riittävästi. Aloitin uden suhteen. Mutta eksäni ei ole vielä päässyt yli. En muuten välittäisi hänen mielenliikeistään, mutta olemme kuitenkin vielä ystäviä . Myönnetään, kannattaisi ottaa ehkä hieman etäisyyttä, huonon-onnenlapsonen kun on niin masentunut ja vihainen, että julisti vihaavansa minua ja haluavansa tappaa minut. Se on tietenkin vain vihan ja epätoivon tuomaa uhoa. Säälin häntä. Paljon. Olen pahoillani, koska suuri osa siitä on minun aiheuttamaani.

Mitä uuteen suhteenpoikaseeni tulee, varoitin toista osapuolta huonojen päätösteni summasta. Varoitin myös, että jossain vaiheessa hän saattaa kärsiä masennuksesta, itsetukoisuudesta ja myöhemmin vielä itsemurha-ajatuksista. Hän on niin iloinen ja sokean onnllinen saatuaa myöntävän vastauksen minulta, ettei näe kuinka julma olen. Hän vakuutteli minulle, että ei ole angstaavaa tyyppiä. Toivottavasti ei. En kestä enään uutta angstilasta. Päätin antaa hänelle mahdollisuuedn, koska olen vaikuttunut hänen kärsivällisyydestään. Hän ei luovuttanut, vaikka minulla oli toinen, hän jaksoi yli vuoden.