Tänään oli hyvällä tuulella, kunnes eksäni alkoi vakuuttelemaan, että voisimme palata yhteen. Kaikista masentavinta oli, että hän  martyyrimaisesti sanoi,  että hänen kai täytyy vain unohtaa minut. (Eli siis eniten vaivaa se, että hän on masentunut takiani. Ei voi päästä yli...) Tämän ihmisen tunteet menevät hukkaan, kun hän kohdistaa ne minuun. Olen kylmä kuin kala. Ainakin häntä kohtaan. Että se siitä. Ihan herran itsensä takia kieltäydyn edes yrittämästä enään.

Tämän päiväinen hyvätuuleni sattoi johtua sellaisesta seikasta, että leivoin tänään muffinsseja mahdollisen kavaleiirini kanssa. En itse tätä virallisesti myönnä, mutta olen kuitenkin realistinen. Tosin, pessimistinä varaudun siihen, että mahdollisessa tulevassa suhtessa käy samalla tavalla kuin edellisessänikin.

Olen huomannut näkeväni kummallisia unia. Viimeisin mieleen painunut sisälsi väkivaltaa. Ja outoja yksityiskohtia. Ja pienissä määrin riettautta. Se oli traumaattinen kokemus. Minulla on mennyt muutama päivä, että kykenen taas suhtautumaan erääseen henkilöön normaalisti. Tällä eräällä oli melko iljettävä rooli unessani.