Otsikossa sen jo mainitsin: nyt iskee tyhjää. Oikestaan useammassakin asiassa. Tai ainakin kahdessa, otsikoinnissa ja parisuhteessani. Tuli typerä olo kun huomasin, että pääni oli kuin tyhjiin valunut saavi, kun tuijotin äsken otsikolle varattua kenttää eikä päässäni liikkunut yhtä ainoaa ajatusta. Onneksi jotain sentään syttyi. Parisuhteeni taas, noh, tälläkin hetkellä minulla on enemmän ikävä eksääni kuin nykyistäni. Minä sentään jätin sen miehen...! En ole koskaan suudellut enkä edes kunnolla koskettanut nykyistäni, vaikka olemme olleet yhdessä jo (huikeat) kolme viikkoa. Olemme tuntenee toisemme jo usean vuoden ajan ja välillä on näyttänyt siltä, että meidän välillämme todella voisi olla kipinää. Ehkä tämä on vain tapa. Tutustua oikein kunnolla ensin ja sitten vasta lähentyä fyysisesti. Tajuan kuitenkin, että edellinen suhteni ei ollut kovin onnellinen, johtuen suureltaosin toisen osapuolen ilkeästä luonteesta. En vain päässyt hänestä irti, koska suhtaudun maanisesti läheisyyteen.

Katsoin äsken Nothing Hilliä ja minut valtasi varma tunne siitä, että olen jättänyt tekemättä jotain tärkeää. Nimittäin: olin poikakaverini kanssa eräällä kauniilla luontopolulla, jossa koivut ja pihlajat ympäröivät polkua muodostoen sen ylle katon. Maata peittivät vaaleanvihreät metsäkortteet ja paikka oli kaikin puolin kaunis. Siellä minulle tuli tunne, että minun pitäisi siltä seisomalta kääntyä ja suudella miestä. Kauneus saattoi vaikuttaa ajatteluuni. En kuitenkaan tehnyt sitä, vaan pysähdyin ja hihkaisin, että paikasta täytyy saada kuva. Ja sitten minä vain otin kuvan. Tyhmä minä. Olen monesti huomannut, että ystäväiseni katsoo ninua jotenkin oudosti, kun en lähtiessäni edes halaa häntä. Monet sanovat minua todella kylmäksi, mutta olen nyt kerrankin optimisti ja luulen, että poikaystäväni ei ole vielä huomannut sitä.