Olen ehkä löytänyt sen. Tänään, kun kävin miekkailemassa, tunsin sen olemassa olon. Päähän tukki ihan outoja ajatuksia (tai ei ehkä niin outoja...) ja alkoi tuntua höpöltä. Olen ollut mieli maassa jo kuukausia, koska en ole pystynyt tunteman mitään tämänpäiväisen kaltaista. Mutta nyt, se on täällä taas! Tosin, en minä halunnut tuntea mitään tälläistä. Tästä seuraa vain harmia. Olen huomannut sen aikaisemminkin.

Neuvo: jos jossakussa  ihan okei -tyypissä ilmenee ihastumisen merkkejä, muttet ole itse ihastunut, pysy loitolla. Tiedän tämän. Kokemuksen kautta. Itse olen tehnyt sen kamalan virheen, että olen jäänyt pyöriskelemään ja jutustelemaan tämmöisille tyypeille. Tietenkin siinä on hyvätkin puoensa, esimerkiksi harvemmin tuntee itseään ihan kakuhean yksinäiseksi, kun joku on koko ajan tukkimassa seuraasi, mutta loppujen lopuksi se kaikki kaatuu niskaan. Jos sattuu olemaan maailmaa (pääsääntöisesti) rakastava blondi, joka ei halua pahaa kenellekään, nii henkinen kuormitus on aika raskas. Tämä amor kun todennäköisesti kuvittele, että saa vastakaikua tunteilleen.

Ah, entiseni haluaa pyydellä anteeksitekosiaan. Nyt viimeisimpänä sitä, että valehteli minulle joskus seitsemän tai kahdeksan kuukautta sitten.  Olen aika varma, että herra on valehdellut vähän joistain muistakin asioista... Mutta ei voi tuomita, kun ei tiedä syytä.